Kuka on kennelnimen takana?

Nimeni on Saija Hiltunen ja olen 29-vuotias nuori nainen Pohjois-Suomesta, Levi tunturin juurelta Kiistalasta.
Asumme omakotitalossa mieheni Jannen, poikamme sekä neljän koiran kanssa.
Kotoisin olen Kolarista ja pienenä olen touhunnut aina hevosten parissa. Puoli vuotta kokeilin siipiäni hevosalalla, mutta palasin kuitenkin matkailualalle. Kittilään muutin opiskelujen myötä ja olenkin valmistunut Matkailun ohjelmapalveluiden tuottajaksi, suuntautunut Myynnin ja neuvonnan puolelle. Tällä hetkellä työskentelen kiinteistöalalla.
Työhistoriaani löytyy ravintola- ja hotellialalta sekä turva-alalta lentokentältä.
Minulla on metsästyskortti ja olen ampunut hirvikortin.
Mieheni harrastaa metsästystä aktiivisesti, itse käyn metsällä ajoittain mutta kuitenkin joka syksy.
Lapsuudessa meillä ei kotona koskaan koiria ollut, mutta mummolan suomenlapinkoirien kanssa olin tekemisissä jonkin verran. Aina tahdoin oman koiran, mutta lapsuudenkotiin sitä ei ollut mahdollista hankkia. Näistä kielloista huolimatta ostin ruoka- ja juomakipot, kynsisakset ja harjan koiralle- nykyisin nämä palvelevat isäni koiraa- sekarotuista Minttua.
Omaan asuntoon muuttaessani mieheni kanssa, v 2010 oli aika pohtia koiraa tarpeisiimme.
2011 meille kotiutuikin valkoinen ruotsinhirvikoira Nimue Vieremältä, koska oli tarve metsästyskoiralle. Muut hirvikoira rodut ei minua sytyttäneet, mutta valkki vei sydämeni täysin.
2012 tuli tarve harrastuskoiralle ja rotua etsimme aikamme, kunnes valkoinenpaimenkoira vaikutti juuri meille sopivalta. 2013 meille kotiutui kaunis Nila, joka täyttää kyllä kaikki toiveemme.
2015 marraskuussa joukkoomme tuli myös valkoinenpaimenkoira Loru. Rohkea ja reipas pentu on vienyt jo monen sydämen mukanaan.
2017 vuonna joukkoomme sulautui mukaan hirvien ja karhujen kauhu, karjalankarhukoira Lyyra.
2019 saimme laiman jatkoksi oman valkkari pentueemme tähtösen- Runon.
Näiden neljän aktiivisen koiran kanssa harrastelemme omaksi iloksi ja suruksi sekä lenkkeilemme monipuolisesti- sekä tietenkin metsästys on jokavuotinen "savotta".
Kasvattajasitoumuksen olen allekirjoittanut 15.2.2012
Olen käynyt Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin 22.-23.3.2014 Kemissä.
Kennelnimi hakemuksen olen laittanut 5.4.2014 eteenpäin ja nimi on myönnetty minulle 12.8.2014
Olen seuraavien yhdistysten jäsen:
Suomen Kennelliitto vuodesta 2011
Suomen Valkoinenpaimenkoira yhdistys vuodesta 2014